12/25/2010

Jentsulle kalenteri

Tässä joitakin luukkuja kalenteriystävälleni
Jentsulle. Ihan kaikkia en tähän viitsi laittaa
mutta osan kuitenkin. Oli aivan ihana kalenteri
vaihto. Saamastani kalenterista löytyy
myös kuvat blogistani =)





Nythän onkin sitten aika "siirtyä"
Uuden vuoden odotukseen.
Ensi kertaan siis =)


12/20/2010

4. yötä Jouluun on =)

Ihan alkaa aikuistakin jännittämään
jo. Näkee miten lapset odottaa tulevaa.
Koristeita laitetaan vielä pikkaisen ja sitten
olis enää ruoat. Urakka on mutta ihana sellainen =)


Laitan vielä kuvan Katrillille lähettämästäni
adventti vaihdosta. Vaihdot on kyllä sellaisia
että aina niihin tulee lähdettyä mukaan vaikka
aikaa ei kauheasti juuri sillä hetkellä olisikaan.



Joulukalenterista on enää muutama
hassu luukku avaamatta. Sitä suurinta
tämä tietysti odottaa innolla.
Katsotaan mitä salainen kalenterikaverini
on sinne ommellut =) Kaikki luukut olen
kuvannut ja tänne tietysti laittanut.
Aivan ihania ylläreitä...

No mutta, seuraavaan kertaan taas!!!

12/18/2010

Kaunis kortti

Olin aiva puulla päähän lyöty kun
laatikkooni tulla tupsahti kaunis
kortti Foorumin Merjuska-emolta
ja Kisumammalta! Hitsi vie kun
rakastan yllätyksiä =) Kiitos tytöt!



Adventti-kalenterin viimeinen luukku
saatiin myös eilen repäistyä auki
ja kattokaas mitä sain. Aivan ihana
lähetys. Kiitos Katjaliini!




Onko ihanampaa kun Joulun taika??? Ei!


12/12/2010

Ihanaa 3. Advenntia

Jestas miten lähellä se Joulupukin tulo
jo onkaan? Ihana käsittämättömän nopeasti
aika rientää... Joulu hurahtaa äkkiä ohitse
ja kohta juhlistetaankin jo vuoden vaihtumista.

Eipä kiirehditä kuitenkaan niin pitkälle
ihan vielä vaan katsotaan mitä sain
Adventti-vaihdossa Katjaliiniltä =)



Tuo ihana nauha pitää sisällään rautalankaa
ja paikkaan kuin paikkaan tuo ihanuus käy =)
Nyt sen sujautettu kynttilä"telineeseen"
jonka ostin sisutus kutsuilta vajaa viikko takaisin.
Aivan ihana!

12/06/2010

Kalenteri 2010 Jo-hannalta

Tilda-Foorumilla osallistuin kalenterivaihtoon
ja tässä teille maistiaisia mitä olen saanut.

Lisään tähän samaan postaukseen aina
uuden kuvan niin on teidän sitten
mukavampi tutkia kokonaisuutta =)

1. Tonttulakki


2. Suklainen Nalle-tikkari


3. Leimasimia


4. Tilda-leikekuvia


5. Kynttilä-pari


6. Ovaali-kangasta


7. Ihana kullan värinen lintu ja
samaan sävyyn sopiva nauha =)


8. Suloinen lintunen joka odottaa
että pääsee kuuseen lentelemään =)


9. Aivan hurmaavia tarroja T:Tarrafriikki.


10. Nappeja


11. Vaalean-sinistä Ovaali-kangasta


12. Ihania, kesäisiä nappeja


13. Ihana kangas


14. Karkkia ja enkuli piparimuotti


15. 2 kankaista minttu-karkkia


16. Nappeja tulla tupsahti


17. Suloisia tuikkuja


18. kangasta


Salaiselta ystävältä tuli myös X-tra paketti :)
Jonka avasin oitis koska siinä luki saa avata
milloin haluaa :D En pystynyt olla avaamatta
vaan hetihän sen repäisin auki. Oi, suklaata!!!!
Ja aivan hurmaava luistin! Kiitos salaiselle
kalenteri-ystävälle! Kohta paljastuu keneltä nämä on...



19. Pitsiä ja namia =)


20. SikSak-nauhaa ja namia =)


Ja sitten lisätään viimeiset "osat"
kalenteriini tänään 25.12.2010 =)

21. Suloinen kenkä, lempi-kuosiani tuo kangas!


22. Ihana vaneri-lintu ja nauhaa!!!


23. värejä ja suklaata :D Syöty on jo nekin =)


24. Kaunis Tilda-neitonen.




Nyt tiedän että tämän ihana kalenterin
oli minulle tehnyt Jo-hanna. Tämä
tietohan paljastui minulle, sovitusti
vasta viimeisestä luukusta... Kiitos
kaunis sinulle kaikista ihanuuksista!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tänään saa sytyttää kauniit sini-
valkoiset kynttilät keittiön pöydälle
ja tietysti pitää muistaa virittää
antenni oikeaan asentoon että pääsee
katsomaan itsenäisyyspäivän
pukujuhlia televisiosta.

Eilen tuli 2. adventti vietettyä
ja Tilda-Foorumin paketti korkattua.

Katjaliini oli lähettänyt minulle aivan
syötävän suloisia kankaita, nauhaa ja
karamellia. Kiitos kaunis siis adventti-ystävälleni =)


11/28/2010

1. Adventti

IHANAA, Joulua voi vihdoin alkaa
odottamanaan luvan kanssa =)

Tilda-Foorumilla järjestettiin Adventtivaihto
jossa jokainen lähettää parilleen paketin jokaiseksi
4.si Adventiksi erikseen joka viikko tai kaikki
paketit samalla kerralla kuten itse tein =)

Pelkäsin ettei ehdi paketit aina
oikeisiin aikoihin ja otin varman
päälle. Postikulujakin se tietysti
hiukan laski. Sen verran painavia
paketteja tein.

Tässä Katjaliinilta saamani ihana
paketti päältä ja sisältä. Kiitos sinulle =)





10/07/2010

Toverikuu vaihtoa

Onpas taas mennyt aikaa postauksesta.

Taas on osallistuttu Tilda-foorumin
toverikuuhun jossa vaihdetaan pieni
3-4 euron arvoisia lähetyksiä =)

Tähän "rakoon" siis toveri lokakuun
ensimmäinen posti joka tuli tänään
Pitsiltä



Kiitos postista =)

9/23/2010

In Memoriam Meeri 23.9.2010

Sinun aikasi tuli tänään.
Hyvää matkaa pikkuinen!
Pitkä sairaus voitti
viimein tämän taistelun.

Nyt ei ole tuskaa,
ei kipua, vain suuri
ikävä, ikävä, ikävä!



9/20/2010

Toveri Syyskuu osa 1/2

Johan venahti tämän postauksen laitto :)
Tässä viimeviikolla saamani toverikuun
toinen lähetys, charonjalta:



Paketista löytyi: Vaaleanpunaista
villahuopaa, Ihania leikekuvia, pompula-
nauhaa, aplikaatio ja kortti.
KIITOS!

9/09/2010

Toveri Syyskuu osa 1/1

Jälleen osallistuin foorumilla
toveri-kuu vaihtoon. Nämä on ihania
vaihtoja. Joulua jo odottaessa
saa avata paketteja =)

Yksinkertaisuudessaan se menee näin...
Jokainen osallistuja lähettää
parilleen neljä, 3-4 euron arvoista
lähetystä kuukauden aikana.
Eli kerran viikossa.

Minun postini tuli charonjalta =)

Itse lähetin vastaavasti 5aralle
mutta enpä sitten huomannut ottaa
lähetyksestäni kuvaa ennen postitusta.

Ensimmäisessä lähetyksessä jonka
sain oli ihania Tildan uutuuksia.
Huopakangasta, leikekuva-arkki, aplikaatio,
pompula-nauhaa kera pikkuisen kortin.



Kiitos charonja!
Ensi viikolla uudelleen =)